Tarinamme
Yrityksemme tarina alkoi vuonna 2007, kun Mikko Korpela perusti yrityksen nimeltä OptimiIT Oy. Hän oli huomannut, että helppokäyttöiselle, pilvipohjaiselle CRM-ratkaisulle oli suuri tarve eri kokoisissa yrityksissä. OptimIT halusi käytettävyyden lisäksi tehostaa järjestelmien käyttöönottoa, haastaen monimutkaiset ja pitkät käyttöönottoprosessit.
Ensiaskeleita
Kaikki sai alkunsa kahden hengen voimin pienessä kuuden neliön toimistohuoneessa, jossa serverihuoneen virkaa toimitti komero. Ensimmäiset kumppani- ja asiakassopimukset allekirjoitettiin kuitenkin nopeasti, ja pian pienen toimistohuoneen serverit siirrettiin erilliseen konesalitilaan. Tämä helpotti työskentelyä toimistossa merkittävästi, kun jatkuva palvelimien humina loppui.
Vuonna 2010 brändi vaihdettiin CRM-serviceksi, ja siitä lähtien yritys on toiminut nimellä CRM-service Oy. Asiakaspalautteiden pohjalta strategiaa täsmennettiin siten, että Suomessa myös CRM-ratkaisun toimitus ja tuki tehtiin jatkossa itse. Virossa jälleenmyyntiä jatkaa yhä tänäkin päivänä osaava kumppani.
Yhteistä kasvua
Yhtiön strategiana on ollut alusta asti tarjota asiakkaille laajasti erilaisia palveluja. Yrityksemme onkin vuosien varrella hankkinut sekä laadukkaita yhteistyökumppaneita että osaavia työntekijöitä, jotta voimme tarjota asiakkaillemme parhaat työkalut yhdessä ohjelmistossa.
CRM-service ratkaisu kehittyi vuosien varrella asiakkaidemme tarpeiden pohjalta, mutta alati digitalisoituva maailma on luonut non-profit organisaatioille tarpeen käyttää CRM-ohjelmistoja jäsenrekisteriohjelmiston rinnalla. Mielestämme jokaisella organisaatiolla tulee olla mahdollisuus hankkia aidosti helppokäyttöisiä ohjelmistoja.
Strategiaamme lisättiinkin vuosien varrella myös tahto palvella myös erilaisia voittoja tavoittelemattomia organisaatioita ja tarjota heille kaikenkattava ratkaisu, joka yhdistää CRM-ohjelmiston ja järjestön hallintaohjelmistojen parhaat puolet.
Yhteistyön voimaa
Yritykset ja järjestöt hyötyvät toisistaan ja näistä synergiahyödyistä voidaan nostaa esiin esimerkiksi soittojärjestelmämme Contact Centerin toimintojen fuusioitumisen osaksi järjestöasiakkaille tärkeää neuvontapalveluprosessia.
Vuonna 2023 käynnistettiin yrityksen Ruotsin toiminnot uudelleen, ja ensimmäiset asiakassopimukset järjestöasiakkaiden kanssa solmittiin samana vuonna. Tulevaisuudessa suuntamme on kohti Norjaa ja Tanskaa, sillä asiakaslähtöisyyden mukanaan tuoma tasainen kasvu jatkuu vahvana.
Missiomme
CRM-service Oy on sitoutunut palvelemaan asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla, kehittämään ratkaisuja heidän tarpeidensa mukaisesti sekä laajentamaan toimintaansa uusille markkinoille. Haluamme tarjota asiakkaillemme toimivan, monipuolisen ratkaisun, jossa kaikki organisaation ydintoiminnot ovat hallittavissa helppokäyttöisellä keskitetyllä ratkaisulla.
”Tehtävämme on olla enemmän kuin pelkkä järjestelmä. Haluamme vakiinnuttaa asemamme halutuimpana lisäarvoa tuottavana kumppanina asiakkaillemme Pohjoismaissa.”
– Turkka Yli-Hakala, CEO
